torstai 30. tammikuuta 2014

Cosy Hall


Tämä kuva on mielestäni mielettömän kaunis. Vaikka lähes kaikki on valkoista, ei kokonaisuus ole yhtään kylmä, vaan lämmin ja kodikas. Puulattia, korit, peite, kukkaset, valot ja pienet koristetavarat luovat tämän tunnelman. Jos siis pitää valkoisesta, mutta pelkää että lopputulos olisi liian kolkko, on tässä todiste, ettei niin aina ole. Kaikki huonekalut ovat Ikeasta. Tämän kuvan ja lisää inspiraatiota löydät täältä.

♥ Tiia

tiistai 28. tammikuuta 2014

I'm doing it for me

Mulla alkoi tänään ihan superkiva uusi proggis. Seuraavat kolme kuukautta tulen treenaamaan valmentajan kanssa. Viime viikolla kävin keskustelemassa omista toiveista ja tavoitteista, tänään pidettiin vähän alkutestauksia, että on johonkin mihin verrata ja perjantaina päästään itse tositoimiin. Oon niin fiiliksissä!


Olen treenaillut salilla melkoisen ahkeraan viimeiset pari vuotta. Omasta toiminnasta on kuitenkin pitkään puuttunut se tavoitteellisuus ja puhtaat suoritukset. Ajattelin, että nyt ennen kun lähden pois haluan saada tekniikat kuntoon ja tietää minkälaisiin suorituksiin oma kroppa oikeasti pystyy. Tulevassa kämpässä on oma taloyhtiön sali, joten siellä pystyn sitten omatoimisesti jatkamaan saatuja oppeja :)



Miksi aloittaa proggis juuri nyt kun on muutenkin kiire?

Vastaus on, että juuri siksi! Tiedän, että usein hieman stressaantuneena liikunta saattaa jäädä taka-alalle. Siitä seuraa entistä stressantuneempi ja väsyneempi olo. Mulle on ehdottoman tärkeää, että liikun säännöllisesti ja aktiivisesti, se tekee musta oman energisen itseni. Jo parin viikon liikkumattomuus tuntuu ja alkaa masentaa. Lisäksi jokaisen päivässä on ihan varmasti yksi tunti aikaa, jonka voi käyttää treenaamiseen, no excuses! Odotan siis mielettömällä innolla tulevia treenejä!

kuvat kaivettu tiedostojen syövereistä

Huhtikuun lopulla lupaan laittaa tänne ennen ja jälkeen kuvat, sekä mainita joitain lukemia. Odotan ihan malttamattomana minkälaisia tuloksia saadaan aikaan ammattilaisen ohjeistuksella. Ja muistutukseksi vielä se, että minun tarkotuksenai ei ole pudottaa painoa. Oikeastaan päinvastoin, tarkoituksena olisi saada painoa lisää lihaksen muodossa ja rasvaprosenttia vähän alaspäin. 

Voisin tehdä kerran viikossa pienen koosteen miten homma etenee ja missä fiiliksissä milloinkin mennään. Miltäs se kuulostaa?:)

♥ Tiia

maanantai 27. tammikuuta 2014

Easy breakfast tips

Minä olen syönyt aamupalaa, no aina. Tiedän että on ihmisiä, jotka eivät aamupalan syömistä harrasta, mutta oma päiväni ei lähde käyntiin ilman kunnollista aamupalaa. Herään melkein joka aamu tosi hyvissä ajoin, jotta saan syödä ihan rauhassa. Parasta on jos saa istuskella koneella ja lukea aamupalan ohella suosikkiblogeja ja päivän uutisia. 

Aamupalan ei välttämättä tarvitse olla mitään kovin suurta. Esimerkiksi banaani ja rahka/kreikkalainen jugurtti voisivat olla tälläisia kevyempiä vaihtohetoja. Taikka ruisleipä ja jokin hedelmä. Mielestäni parasta on syödä sekä hiilihydraatteja, että proteiineja, näin pysyn lounaaseen asti hyvin kylläisenä. 

Tässä kaksi lempi aamupalaani. Molemmat on tosi helppo ja nopea valmistaa ja hätätilanteessa osan valmisteluista voi tehdä jo edellisenä päivänä.



Numero ykkösenä melkein joka aamuinen arkiaamupalani kananmunat ja puuro.

Tämän aamupalan valmistaminen on superhelppoa ja aikaa menee noin 15-20  minuuttia.
Kanamunien kiehuessa ja puuron hautuessa yleensä laitan itseäni samalla kuntoon, ei tarvitse siis olla koko ajan vahtimassa.

Kanamunien valmistus:

Laita kananmunat kiehuvaan suolattuu veteen, keitä 
haluamasi aika  n. 5-10 minuuttia.
Laita munat tämän jälkeen hetkeksi kylmään veteen.

Puuron valmistus:

Mittaa kattilaan vettä noin 2,5 dl.
Kun vesi kiehuu voit halutessasi lisätä tilkan suolaa, 
laita levy pienemmälle ja kaada n. 1 dl kaurahiutaleita joukkoon.
Anna hautua matalalla lämmöllä n. 10 minuuttia.
Tarjoile haluamasi lisukkeen kanssa.

Itse käytän joka päivä puurossa ainakin kanelia ja marjoja. Kun haluan herkutella lisään joukkoon vielä pilkotun tuoreen taatelin lisäämään makeutta. Ihan mielettömän hyvää, kannattaa kokeilla!:)

Lisäksi aamupalalla menee aina pari kuppia vihreääteetä.



Aamupala numero kaksi ovat ihanat banaaniletut. Näitä teen usein viikonloppuisin, kun on vähän enemän aikaa, mutta välillä myös arkisin, käyvät hyvin myös väli-ja iltapalaksi. 

Banaanilettujen valmistus:

1 kpl baananeja
2+1 kananmunaa (kaksi kokonaista + kolmannesta vielä valkuaiset)
1 rkl proteiinijauhetta (valinnainen)
mausteita: esim. kaneli ja vanilja
tippa kookosöljyä paistamiseen

Sekoita kaikki ainekset keskenään (teho-/sauvasekoitin)
Paista pannulla melko miedolla lämmöllä.
Tarjoile haluamasi lisukkeen kanssa.
Parhaita heti lämpiminä!

Nautinnollisia aamupalahetkiä!

♥ Tiia

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

News and Interior Design Dreaming

Heippa ihanat!

Rentouttavan sunnuntain kunniaksi päätin pitkästä aikaa tehdä lempipuuhaani, eli selailla erilaisia sisustusblogeja-, sivustoja ja Pinterestiä. Nämä kaikki kuvat löytyvät sivustolta stylizimo.com. Mikä ihana uusi löytö, kasapäin toinen toisistaan kauniimpia kuvia ja mielenkiintoisia blogeja. Suosittelen ehdottomasti kurkkaamaan. 












































Mikä minut innosti juuri tänään katselemaan sisustuskuvia johtuu siitä, että kesäkuussa elämässäni tapahtuu melkoisen iso muutos. Olen nimittäin muuttamassa takaisin Seattleen ja olen asiasta ihan mielettömän innoissani!! Tällä kertaa saan siis sisustaa enemmänkin kuin vain yhden huoneen, koko asunnon. Vaikka ihailen näitä todella vaaleita sisustuksia, omassa kodissani tullaan varmasti näkemään enemmän värejä ja kontrasteja. Seuraavien kuukausien aikana täällä blogissa  tullaan siis varmasti näkeään myös paljon sisustusaiheisia juttuja.

♥ Tiia


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Whether you think you can, or think you can't, you are right

Heippa ihanat!

Päivät menee niin niin nopeaan. Olin viiden päivän Pori reissulla ja palasin Vaasaan takaisin eilen. Oli ihanaa nähdä perhettä ja ystäviä, kun joululomakin meni reissussa. Näin kaksi tuoretta suloposkista vauvaakin. On ihanaa nähdä ja seurata, miten kaveriporukassa kaikki pikku hiljaa menevät eteenpäin omassa elämässään.. on koiria, taloja, vauvoja.. ihanaa!:) Älkääkä käsittäkö väärin, mulla ei ole koira-,talo-, tai vauvakuume, mutta oon vaan niin onnellinen muiden puolesta ja kyllä omassakin elämässä on viime aikoina tapahtunut vaikka ja mitä. 


Mulla tulee olemaan ehkä kaikkein aikojen kiireisin kevät. Lukujärjestys on täynnä kursseja ja kandikin pitäisi kirjoittaa huhtikuun loppuun mennessä. Pientä stressin poikasta siis varmasti luvassa, mutta toisaalta mulla on ihan hirveästi motivaatiota ja oon niin innoissani tulevan kesän tapahtumista, että mä aion hoitaa näiden seuraavien kolmen ja puolen kuukauden hommat vaikka päälläni seisoen. 

Tuntuu hassulta ajatella, että mulla on oikeesti enää muutama kuukausi Vaasassa ja sitten on aika sanoa tälle paikalle hyvästit, no ainakin hetkeksi. Toivottavasti tuun tänne takaisin suorittamaan maisterintutkinnon vielä jossain vaiheessa. 

Arvatkaa mistä muusta jutusta oon innoissani (niin innoissani, että poikaystäväni pudistelee päätään ja naureskelee kun mä vouhotan sille puhelimessa) ? No tietty siitä, että tänään alkaa uusi kausi Jutta ja puolen vuoden superdieeteistä! Mä oon niin hulluna kaikkiin painonpudotusohjelmiin, hah. Musta ne on niin mielettömän motivoivia ja inspiroivia. Jos ihmiset joilla on ihan väärät ruoka- ja liikuntatottumukset, voivat saada täysmuutoksen aikaan sekä elämässään että kropassaan, tiedän että meistä ihan jokainen pystyy siihen. Ihan mahtavaa! Kuka muu aikoo katsoa kuin minä? 

Ihanaa iltaa kaikille!:)

♥ Tiia


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Terveellisen ruokavalion tärkeydestä

Monet ovat varmaan vuodenvaihteen jälkeen alkaneet taas kiinnittämään enemmän huomiota terveelliseen ja tasapainoiseen syömiseen ja ruokavalioon, minä myös. Reissun aikana tuli syötyä vähän mitä sattui ja kuten olen aikaisemmin kertonut minulla on paljon ruoka-allergioita ja sen lisäksi vatsani reagoi milloin mistäkin ruoka-aineesta. Siksi yleensä olenkin puhtaan ruokavalion kannattaja.


ei ainakaan hetkeen näitä kiitos ;D

Huomasin jo kolmen ja puolen viikon epäterveellisen syömisen jälkeen, miten väsynyt olin. Lisäksi vähäisen liikunnan takia huomasin todella nopeasti muutoksia kropassani ja ne muutoksen eivät olleet hyviä. Olo oli tukala ja vähän surullinenkin. Nyt olen viikon verran syönyt mahdollisimman puhtaasti, tasaisin väliajoin ja monipuolisesti. Suurin turvotus ja jokapäiväiset vatsakivut ovat taas menneen talven lumia ja olo muutenkin mahtava. Suosittelen siis kaikkia kokeilemaan, miten puhdas ruokavalio vaikuttaa teidän kroppaanne ja mielialaanne.

Seuraavaksi ideoita terveelliseen & puhtaaseen ruokavalioon









Lisäksi vähän liikuntaa..


..niin mieli ja kroppa voivat hyvin ♥


♥ Tiia





torstai 9. tammikuuta 2014

Back at home

Kaksi päivää Suomessa takana. 20 tunnin lentoreissu oli melkoisen raskas, mutta sen jälkeen oma koti tuntui aika kivalta paikalta. Lentokentällä oli niin kauniit maisemat, oli haikeaa lähteä takaisin.



Viime päivät ovat menneet melkoisessa sumussa, päivällä väsyttää ja heräilen useasti keskellä yötä. Olen silti varma, että parin päivän päästä jo helpottaa :) Olen palannut takaisin opiskeluiden ja treenaamisen pariin, tervetuloa arki!

♥ Tiia

















torstai 2. tammikuuta 2014

Happy New Year

Heissan!

Meidän eiliset uuden vuoden suunnitelmat vähän muuttuivat, kun aamulenkillä ollessa meidän autoon murtauduttiin ja T:n lompakko varastettiin. Parempi ilmeisesti ettei enää lenkkeillä, tai seuraavalla kerralla lähdetään liikenteeseen ihan vaan kotipihasta, ilman autoa. Kuskin puoleinen ikkuna on täysin mäsänä, joten nyt vaan kiltisti odotellaan, että saadaan se huomenna korjatuksi. Täydellinen ajoitus ryöstöretkelle juuri uuden vuoden aikaan, kun kaikki liikkeet on tietysti suljettuna. 

Kaupungille menon sijasta vietettiin siis rauhallinen koti-ilta, mikä oli itseäasiassa aika mukavaa. Saatiin vallattua koko talo meidän käyttöön ja syötiin rauhassa illallista, ammuttiin ilotulituksia ja katsottiin telkkarista mun suosikki painonpudostusohjelmaa. Oon ehkä vähän hassu, mutta oon ihan koukussa kaikkiin noihin ohjelmiin ja täällä on niille ihan oma kanava, olen pulassa! Hah. Oli kyllä ehkä vähän nurinkurista syödä suklaata, juoda kuoharia ja katsoa samalla kun toiset yrittävät elää super kurinalaista elämää. Mutta itsekin siirryin tänään takaisin omiin ruokatottumuksiini, nyt riittää jokapäiväinen herkuttelu :)

Oli pakko eilen pelleillä vähän kameran kanssa, kun ammuttiin raketteja.. Haluan jakaa muutaman otoksen teidän kanssa.










Toivottavasti teillä oli ihana uuden vuoden vaihdos. Mun mielestä vuoden vaihtuminen on jotenkin tosi inspiroivaa ja tuntuu, että on mahdollisuus tehdä vaikka mitä uutta ja ihanaa! Onko muita saman fiiliksen omaavia?

Mun päivittäisiä kuulumisia voi seurata enemmän Instagramista nimimerkillä tiiasu :)

♥ Tiia