maanantai 31. maaliskuuta 2014

Treeniviikot 7 & 8

Palataanpas takaisin pariin viime viikkoon!

Treeniviikko seitsemän ei mennyt lainkaan oppikirjojen mukaisesti. Kävimme tiistaina ohjaajan kanssa läpi uutta jalkaohjelmaa ja kesken treenin sain ihan mielettömän, vihlovan päänsäryn. Tämä päänsärky alkoi myös seuraavilla treenikerroilla ja oli niin kova, että oikeasti meinasi taju lähteä. Niinpä neljän treenikerran sijasta pystyin tekemään vain kaksi. Tämä ns. jännityspäänsärky johtui siitä, että monissa liikkeissä olin jännittänyt hartioitani turhaan, kun olin yrittänyt keskittyä oikeanlaisiin tekniikoihin. Ei auttanut muu kun tilata aika hierojalle, fiksuna olisi pitänyt mennä sinne jo paljon aikaisemmin. 

Treeniviikolla kahdeksan pystyin treenaamaan, mutten ohjelman mukaan. Vältimme tekemästä mitään liikkeitä, joissa kädet nousevat hartioiden yläpuolelle, tai hartioilla olisi minkäänlaista painoa. Tämä tosiaan auttoi, eikä päänsärkyä enää tullut. Viime viikon torstaina olin hierojalla ja kuulemma melkoisessa solmussa on meikäläisen, selkä, niska ja hartiat. 


Viikonloppuna pystyin jo tekemään normaalin jalkatreenin, jossa osassa liikkeissä kannatellaan painoja niskan takana. Niska oli hieman arka, mutta päänsärky pysyi poissa. Huomenna on vuorossa rinta/selkä treeni ja vähän jännittyneenä odotan miten kroppa reagoi treeniin.



Huomenna on ensimmäinen päivä huhtikuuta, joka tarkoittaa sitä, että mun viimeinen treenikuukausi alkaa. Iik! Odotan jo vähän jännittyneenä lopputuloksia. Mitä ollaan saatu kolmessa kuukaudessa aikaseksi?

Tämän päänsärkyepisodin jälkeen olen tajunnut, että mun pitäisi oikeasti panostaa tällä treenaamisella paljon enemmän kehonhuoltoon. Siksi olenkin päättänyt, että tämän viimeisen kuukauden aikana tuplaan omat kehonhultoharjoitukseni. Alan käymään enemmän joogassa, pilateksessa, body balancessa yms. ja lisäksi lisään venyttelyä kotona. Lihasten ja nivelten hyvinvointi on ihan ensisijaisen tärkeää, jotta keho palautuu ja saan treenistä kaiken mahdollisen hyödyn irti.


Toivon tosiaan, että saan treenata tämän viimeisen kuukauden kovaa ja ohjelman mukaisesti. Haluan haastaa itseäni, mutta silti olla lempeä omaa kroppaani kohtaan! Välillä treenaamisessa voi tulla pieniä esteitä ja alamäkiä, mutta järjellä, levolla ja asiantuntijoiden avustuksella voi päästä nopeastikin takaisin treenaamisen makuun ja hyvänolon tunteeseen. Ihanaa viikkoa murut!

♥ Tiia

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Last weeks

Ihanaa lauantaita!

Niin mieletön ilma, kevät on ihan just täällä! 
Pahoittelen hiljaisuutta ruudun tällä puolen. Ensin mulla oli vieras kylässä ja yritin nauttia kaikista mahdollisista hetkistä hänen kanssaan, nyt pitäisikin sitten pää kolmantena jalkana rynnätä kirjoittamaan kandia, kun se jostain kumman syystä jäi viime viikkojen aikana vähän vähemmälle. En voi ymmärtää, että ensi viikolla on huhtikuu ja huhtikuun lopussa, mulla pitäisi olla tää kämppä tyhjä ja suurin osa opiskeluista paketissa! Huhtikuu tulee olemaan rankka, mutta sen jälkeen olo on varmasti helpottunut ja huojentunut.

Viime viikoilla sain unohdettua hetkeksi kaiken stressin ja murheet. Tuli käytyä pitkillä kävelyillä, syötyä hyvin ja otettua makeita valokuvia. Lisäksi kävin taidenäyttelyssä ja vähän ostoksillakin. Rossossa tuli syötyä liian usein ja päädyin maistamaan heidän gluteenittomia pastoja ja pizzoja. Pasta oli mautonta, mutta pizza ihan superhyvää!




Tänä viikonloppuna mulla oli siskojen lapset yökylässä. Meillä oli huippukivaa ja aika meni ihan liian nopeasti.  Tehtiin yhdessä illallista, haettiin leffa ja tehtiin tietty pienet karkkipussit, kylvettiin, luettiin satuja ja ulkoiltiin. Lisäksi tyttöjen sovitukseen pääsi osa mun vaatteistani ja tietty meikeistä. "Ei kun anna mä ite" ja niin meni kaksi huulipunaa käyttökelvottomiksi, hups :D Näitä rakkauspakkauksia tulee kyllä kova ikävä!

♥ Tiia

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Treeniviikko 6

Heippa ihanaiset!

Pahoittelut pienestä hiljaisuudesta. Poikaystäväni on käymässä Suomessa, joten jostain jännästä syystä kaikki vapaa-aika on mennyt hänen seurassaan :) Viime viikolla lähti treenit kevyemmän viikon jälkeen taas kunnolla käyntiin ja käytiin uudet yläkropan ohjelmat valmentajan kanssa läpi.

Kun viime viikolla mainitsin, että sain kivoja uutisia, niin viittasin niillä puolivälimittauksiin. En ollut yhtään varma oliko minkäänlaista tulosta tapahtunut, mutta kyllä vaan oli. Puolessatoista kuukaudessa oltiin saatu rasvaprosentti laskemaan ja massaa lisää, eli homma menee juuri niin kuin pitääkin. Hassua, että enää on puolet jäljellä, kevät on mennyt niin nopeaa vauhtia. 

Viime viikolla treenailin näin:

maanantai: lepo
tiistai:  sali: selkä + rinta valmentajan kanssa
keskiviikko: sali:jalat 
torstai: lepo
perjantai: sali: kädet valmentajan kanssa
lauantai: kehonhuolto: venyttely 40min
sunnuntai: sali: selkä + rinta 

kuva täältä

♥ Tiia

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Every day is beautiful if you choose to see it

Kello on puoli ysi ja meikäläinen on valmista kauraa siirtymään höyhensaarille, jos tänä yönä tulis vaikka uni, kun viime yönä ei paljon nukkumattia näkynyt. Mun fiilikset vaihtelee ihan äärilaidasta toiseen. Väillä väsyttää hemmekosti ja välillä puhkun energiaa, annan kaiken kunnian siitä kyllä neiti auringolle, joka on päättänyt viime päivien aikana käydä moikkailemassa enemmän kuin viimeisen parin kuukauden aikana yhteensä. Se on jännä juttu, miten auringosta voi saada niin järjettömästi energiaa ja hyvän mielen. Tulee siis pliis katsomaan meitä uudelleenkin. 

Ostin vähän myöhässä uusimman Trendin ja ajattelin siirtyä tämän kirjoittamisen ja yrttiteekupposen jälkeen ihanaan pehmeään sänkyyni lukemaan. Oikeesti mun pitäis lukea kirjaa nimeltä Questioning identity:gender,class, ethnicity, mutta käsi ylös, kuka oikeasti lukisi mielummin jälkimmäistä kun tietää, että voi uppoutua muodin ihanaan maailmaan.. Haha, tiesin.. ei yhtään kättä. 




Loppuviikosta on pakko tulla ihan huippu koska:

♥ Sain tänään kivoja uutisia mun valmentajalta
   ♥ Saan huomenna parhaan mahdollisen vieraan luokseni pariksi viikoksi
      ♥ Tuntuu siltä että kevät on täällä
          ♥ elämä nyt vaan on kivaa

Listaa voisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa.. aina kun stressaa ja väsyttää, mietin mitä kaikkia ihania asioita ja ihmisiä mulla on mun elämässä and I can promise that it will help.. a lot..♥

♥ Tiia

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Treeniviikko 5

Heissan!

Treeniviikko viisi aka kevyempi viikko takana. Neljän treenikerran sijasta, tehtiin kaksi kevyempää treeniä salilla ja yksi kevyt/lyhyt aerobinen harjoitus. Jo siinä vaiheessa kun aloitettiin tätä projektia valmentaja painotti kuinka tärkeää on myös välillä levätä, että lihakset saavat vähän huilata.

Noudatinko valmentajan antamia ohjeita?
Kyllä noudatin. Tekemistä on ollut niin paljon, että en ole pahemmin ehtinyt salille haikailemaan. Noudatin ohjeita jopa niin hyvin, että  lauantaina kun piti mennä koulun jälkeen salille, pukuhuoneessa huomasin, että treenihousut oli jääneet kotiin. Voi sitä vitutuksen määrää! Niinpä pakkasin tavarani ja lähdin kotiin mököttämään, hah. Kevyen aerobisen hoidin seuraavana päivänä siivoamalla pari tuntia ja leikkimällä töissä hippaa, voi olla että kevyestä tuli inan sallittua raskaampi. Noo.. sattuuhan sitä..

No miltä kevyemmän viikon jälkeen tuntuu?
Väsyneeltä ja laiskalta! Onneksi huomenna treenit jatkuu valmentajan kanssa ja ohjelmakin muuttuu kaksijakoisesta kolmijakoiseen, iiks. Jännä nähdä mitä huomenna tehdään selkä/rinta treeneissä. Huomenna otetaan myös jotain välimittauksia ja mua jännittää, koska edellisen huiliviikon jälkeen olo on niin veltto ja voimaton. Onkohan mitään kehitystä oikeesti tapahtunut? No infoan siitä teille lisää myöhemmin.



kuva täältä

Ihanaa viikkoa, nauttikaa joka päivästä :)

♥ Tiia

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Dream map


Muistatteko kun tein syksyllä ensimmäistä kertaa oman unelmakartan
Todella monet kartalla olleet asiat oikeasti toteutuivat. Kartta oli kiinni jääkaapin ovessa, joten näin sen useita kertoja päivässä, heh. Näin ollen kyseisiä asioita tuli oikeaasti kelailtua päivittäin ja uskonkin sen olleen avain asioiden toteutumiseen ja unelmien eteenpäin viemiselle. Koska nyt ollaan jo melkein keväässä ja haaveet taas vähän eri näköiset ajattelin tehdä uuden kartan. Aloittelin hommaa eilen, mutta se jäi vielä melkoisen pahasti kesken. Kun saan homman valmiiksi aion taas vilauttaa teille pieniä osasia omista unelmistani ja tavoitteistani keväälle ja kesälle :)






Mistä te haaveilette ja unelmoitte? :)

♥ Tiia

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Last days via phone

 
 

You can follow me on Instagram: tiiasu

 ♥ Tiia

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Treeniviikko 4

Ihanaa maaliskuuta kaverit!

Viikot vaan menee hirmuista vauhtia eteenpäin. Koulua enää reilut kaksi kuukautta jäljellä, viimeinen puserrus siis käynnissä. Viikon treenit sujuivat oikein kivasti ja seuraavalla viikolla onkin "kevyt" viikko tiedossa. Miten mä muka yhtäkkiä osaan ottaa viikon rauhallisesti, hah. 



maanantai: salijalkatreeni + selkä & 1h kiertoharjoittelu
tiistai: lepo
keskiviikko: sali: käsitreeni + vatsa 
torstai: sali: Pt:n kanssa jalat 
perjantai: BodyBalance 60 min
lauantai: hölkkä 7 km
sunnuntai: lepo: venyttely

Kivaa sunnuntain jatkoa!:)

♥ Tiia