Elämänmuutoksista

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa vähän henkilökohtaisemman tekstin. Nämä asiat ovat viime aikoina pyörineet päässäni ja ajattelin, että ruudun toisellakin puolella saattaisi olla väkeä, jota tämä aihe koskettaa.

Kyse on elämänmuutoksista, something about life changes.

Tämä sana on viime vuosien aikana liitetty läheisesti terveyteen liittyviin asioihin. Vaihdetaan ruokavaliota parempaan suuntaan ja aletaan liikkua enemmän, "olen tekemässä elämänmuutosta". Elämänmuutos voi kuitenkin olla melkein mitä tahansa ja uskallan väittää, että jokainen meistä kokee elämänsä aikana useampiakin elämänmuutoksia. Niitä voivat olla vaikka ensimmäistä kertaa kotoa pois muuttaminen, opiskelupaikan valitseminen, työpaikan vaihtaminen, ystävyys- ja parisuhteista irtipäästäminen.. oikeastaan mitä tahansa.

Aina muutoksen ei tarvitse edes olla suuri, jotta sillä voisi kuitenkin olla merkittävä vaikutus omaan elämäämme ja sen kulkuun. Joskus jo yhden pienen asian muuttamisella voimme saada elämästämme paljon soljuvamman ja kevyemmän. 

Meillä on usein elämää kohtaan jonkinnäköisiä tavoitteita ja unelmia. Joskus voimme saada mielettömiä mahdollisuuksia näiden unelmien toteuttamiseen, joskus taas tarvitsee tehdä kovasti töitä, jotta saamme edes pienen mahdollisuuden. Uskon että kun uskomme unelmiimme, näitä mahdollisuuksia alkaa kuin sattumalta tipahtaa elämäämme.

"Unelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta" -Victor Hugo 

Muutokset ovat sillä tavalla hullunkurisia juttuja, että vaikka ne voisivat tehdä elämästämme paljon paremman ja helpomman, ne ovat pelottavia. Olemme niin tottuneita tapoihimme ja omaan elämänkulkuumme, että usein haluamme mielummin pysyä siinä tutussa ja turvallisessa kuin katsoa, millaisia mahdollisuuksia sieltä aidan toiselta puolelta löytyisi.

"Älä odota, aika ei ole ikinä juuri sopiva" -Napoleon Hill

Ihmiset ovat erilaisia ja toisille isojen muutosten tekeminen on helpompaa kuin toisille. Esimerkiksi vieraaseen kaupunkiin muuttaminen on toiselle elämän suurin seikkailu, kun taas toiselle elämän vaikein asia, tai siltä se voi ainakin tuntua. Koemme asiat kullekin ominaisella tavalla, emmekä voi koskaan täysin ymmärtää, miltä siitä bussin vieruskaverista oikeasti tuntuu.

Omassa elämässäni on tapahtunut viime aikoina paljon muutoksia, mutta ehkä isoin on pian edessä. Tunnen että elämäni on tällä hetkellä jonkinnäköisessä kääntöpisteessä. Olen saamassa osan tutkinnostani valmiiksi ja muutan poikaystäväni luo ulkomaille. Tunne on samaan aikaan sekä maailman upein että maailman pelottavin. Upeaa tämä oli siihen saakka, kunnes laitoin huonekalujani myyntiin. Samalla kun vieraat ihmiset kantoivat minun tavaroitani pois ja kotini alkoi muistuttaa lähinnä puolityhjää varastoa, minuun iski hirveä epävarmuus ja pelko. Onko tämä varmasti oikea ratkaisu? 

Tiedän että pelko ja epävarmuus ovat tässä tilanteessa ihan normaaleja reaktioita. Oma mieleni päätti kumminkin laittaa vielä vähän lisää vettä myllyyn ja pian huomasin etsiväni poikaystävästäni virheitä miksen voisi viettää loppuelämääni hänen kanssaan. "Se on aina niin negatiivinen", "Eihän me edes puhuta samaa kieltä" .. and the list goes on. Unohdinpa siinä miettiä, että poikaystäväni on ehkä maailman rakastavin, huolehtivaisin ja fiksuin ihminen maailmassa. Se jaksaa aina piristää, kehua ja uskoa muhun ja mun osaamiseen, jopa miljoona kertaa enemmän kuin minä itse.

Me ihmiset ei olla täydellisiä, ei yksikään meistä,  mutta olen löytänyt ihmisen joka oikeesti rakastaa minua ja jonka seurassa voin olla 100% oma itseni. Aika upea juttu, eikö? Joten vastaus kysymykseeni "onko tämä oikea ratkaisu"? Hell, yes!! 

"20 vuoden kuluttua sinua harmittavat enemmän asiat, jotka jätit tekemättä kuin asiat, jotka teit.

 Nosta siis ankkurit ja purjehdi ulos tutuista satamista,

Tutki. Uneksi. Löydä." -Mark Twain 

Mikä muu pelottaa? Se, että mun perhe ja ystävät ovat Suomessa ja minä toisella puolella maailmaa. Olen ollut viimeisten kahden vuoden aikana superkiireinen ja mulla on ollut ihan liian vähän aikaa omalle perheelle ja ystäville. Asun eri kaupungissa ja aina kotona käydessä vaan juoksen paikasta A paikkaan B. Musta olisi maailman ihaninta viettää päiviä siskojen lapsien kanssa ja ystävien ja heidän lapsiensa kanssa. Kun muutan toiselle mantereelle ja aikaeroa on sellaiset 10 tuntia, tulee tästä edelleen haastavaampaa. Kaiken lisäksi olen maailman huonoin soittelija ja viestien lähettäjä. Mulla oli jo au pair vuoden jälkeen sellainen olo, että en ole yhtä läheinen kaikkien ystävieni kanssa kuin ennen ja olin kumminkin poissa vaan vuoden.

Tukiverkko on ihmiselle todella tärkeä asia. Ulkomailla mun läheinen tukiverkko tulee koostumaan aluksi vaan mun poikaystävästäni ja hänen perheestään. Toki tiedän, että mun ystävät ja perhe tukevat minua täältä käsin, mutta on todella tärkeää, että tulen löytämään ihmisiä joiden kanssa voin viettää aikaa ja joiden puoleen voin kääntyä. Olen kuitenkin varma, että kun pidän itseni sosiaalisena ja avoinna uusille ihmisille ja mahdollisuuksille, tulen löytämään myös uusia upeita sielunsiskoja ja -veljiä elämääni.

Mä kuitenkin uskon, että kaikista peloista ja epävarmuuksista huolimatta ihmisten pitää olla rohkeita. Jos meillä on elämässämme tilaisuuksia, jotka tuntuvat edes vähän kutkuttavilta, niihin pitää tarttua kiinni! Totuus on se,  että meillä on täällä vaan tämä yksi elämä elettävänä ja me pystymme hyvin pitkälti omilla teoillamme, asenteillamme ja käytöksellämme ratkaisemaan, mihin suuntaan elämää viemme.

"Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu, mutta usein jäämme tuijottamaan sitä

 sulkeutunutta ovea niin pitkään ja niin pettyneinä, että emme näe niitä ovia,

 jotka avautuvat meille" -Alexander Graham Bell

Muista että jokaisen auringonlaskun jälkeen on uusi päivä. Jokaisena päivänä meillä on mahdollisuus muuttaa elämäämme haluaamme suuntaan. Pystymme muokkaamaan itsestämme parempia, rohkeampia ihmisiä. Emme saa antaa pelkojen olla esteenä toteuttamasta itseämme ja uskomasta unelmiimme. Positiivisella elämänasenteella ja vanhoista ajatusmalleista irtipäästämisellä, voimme oikeasti muuttaa elämäämme.

Be brave. Dream big.

Live, Love, Laugh!

♥ Tiia

Treeniviikot 7 & 8

Palataanpas takaisin pariin viime viikkoon!

Treeniviikko seitsemän ei mennyt lainkaan oppikirjojen mukaisesti. Kävimme tiistaina ohjaajan kanssa läpi uutta jalkaohjelmaa ja kesken treenin sain ihan mielettömän, vihlovan päänsäryn. Tämä päänsärky alkoi myös seuraavilla treenikerroilla ja oli niin kova, että oikeasti meinasi taju lähteä. Niinpä neljän treenikerran sijasta pystyin tekemään vain kaksi. Tämä ns. jännityspäänsärky johtui siitä, että monissa liikkeissä olin jännittänyt hartioitani turhaan, kun olin yrittänyt keskittyä oikeanlaisiin tekniikoihin. Ei auttanut muu kun tilata aika hierojalle, fiksuna olisi pitänyt mennä sinne jo paljon aikaisemmin. 

Treeniviikolla kahdeksan pystyin treenaamaan, mutten ohjelman mukaan. Vältimme tekemästä mitään liikkeitä, joissa kädet nousevat hartioiden yläpuolelle, tai hartioilla olisi minkäänlaista painoa. Tämä tosiaan auttoi, eikä päänsärkyä enää tullut. Viime viikon torstaina olin hierojalla ja kuulemma melkoisessa solmussa on meikäläisen, selkä, niska ja hartiat. 

Viikonloppuna pystyin jo tekemään normaalin jalkatreenin, jossa osassa liikkeissä kannatellaan painoja niskan takana. Niska oli hieman arka, mutta päänsärky pysyi poissa. Huomenna on vuorossa rinta/selkä treeni ja vähän jännittyneenä odotan miten kroppa reagoi treeniin.

Huomenna on ensimmäinen päivä huhtikuuta, joka tarkoittaa sitä, että mun viimeinen treenikuukausi alkaa. Iik! Odotan jo vähän jännittyneenä lopputuloksia. Mitä ollaan saatu kolmessa kuukaudessa aikaseksi?

Tämän päänsärkyepisodin jälkeen olen tajunnut, että mun pitäisi oikeasti panostaa tällä treenaamisella paljon enemmän kehonhuoltoon. Siksi olenkin päättänyt, että tämän viimeisen kuukauden aikana tuplaan omat kehonhultoharjoitukseni. Alan käymään enemmän joogassa, pilateksessa, body balancessa yms. ja lisäksi lisään venyttelyä kotona. Lihasten ja nivelten hyvinvointi on ihan ensisijaisen tärkeää, jotta keho palautuu ja saan treenistä kaiken mahdollisen hyödyn irti.

Toivon tosiaan, että saan treenata tämän viimeisen kuukauden kovaa ja ohjelman mukaisesti. Haluan haastaa itseäni, mutta silti olla lempeä omaa kroppaani kohtaan! Välillä treenaamisessa voi tulla pieniä esteitä ja alamäkiä, mutta järjellä, levolla ja asiantuntijoiden avustuksella voi päästä nopeastikin takaisin treenaamisen makuun ja hyvänolon tunteeseen. Ihanaa viikkoa murut!

♥ Tiia

Last weeks

Ihanaa lauantaita!

Niin mieletön ilma, kevät on ihan just täällä! 

Pahoittelen hiljaisuutta ruudun tällä puolen. Ensin mulla oli vieras kylässä ja yritin nauttia kaikista mahdollisista hetkistä hänen kanssaan, nyt pitäisikin sitten pää kolmantena jalkana rynnätä kirjoittamaan kandia, kun se jostain kumman syystä jäi viime viikkojen aikana vähän vähemmälle. En voi ymmärtää, että ensi viikolla on huhtikuu ja huhtikuun lopussa, mulla pitäisi olla tää kämppä tyhjä ja suurin osa opiskeluista paketissa! Huhtikuu tulee olemaan rankka, mutta sen jälkeen olo on varmasti helpottunut ja huojentunut.

Viime viikoilla sain unohdettua hetkeksi kaiken stressin ja murheet. Tuli käytyä pitkillä kävelyillä, syötyä hyvin ja otettua makeita valokuvia. Lisäksi kävin taidenäyttelyssä ja vähän ostoksillakin. Rossossa tuli syötyä liian usein ja päädyin maistamaan heidän gluteenittomia pastoja ja pizzoja. Pasta oli mautonta, mutta pizza ihan superhyvää!

Tänä viikonloppuna mulla oli siskojen lapset yökylässä. Meillä oli huippukivaa ja aika meni ihan liian nopeasti.  Tehtiin yhdessä illallista, haettiin leffa ja tehtiin tietty pienet karkkipussit, kylvettiin, luettiin satuja ja ulkoiltiin. Lisäksi tyttöjen sovitukseen pääsi osa mun vaatteistani ja tietty meikeistä. "Ei kun anna mä ite" ja niin meni kaksi huulipunaa käyttökelvottomiksi, hups :D Näitä rakkauspakkauksia tulee kyllä kova ikävä!

♥ Tiia