keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

I can and I will

Heissan!

Nyt on Vaasan kotiin palattu uuden ruokavalion kera. Mitään suuria muutoksia ei vanhaan tehty, mutta jotain pientä kuitenkin. Katsotaan miten allergiavaivojen nyt käy, toivottavasti lähtevät pois ja nopeasti. 


Kerrankin liikunnat onnistuivat Porissa hyvin. CX- ja spinnituntien lisäksi, kävin muutamalla juoksulenkillä ja ystäväni pitivät mulle super tehokkaan Cross Fit- treenin. Lisäksi tein melkein joka aamu pitkän kävelyn meidän höpsön koiran kanssa.


Porin reissulta lähti mukaan uudet treenikengät ja pari uutta treenitoppia. Ehdin myös lukea Zlatanin kirjan. Niin moni kaveri oli hehkuttanut sitä, että oli pakko lukea se. Kirja oli hyvä ja siinä oli todella mielenkiintoisia asioita, mutta toistoa ehkä vähän liikaa. Mutta jos futis kiinnostaa, niin suosittelen kyllä!

Huomenna ajattelin leikkiä oikeaa yliopisto-opiskelijaa ja mennä tän kaupungin vuoden suurimpaan opiskelijatapahtumaan, eka kerta kun saa laittaa haalarit oikeasti päälle, jippii!!
Nyt vielä hetkeksi lukemaan tenttiin ja unten maille.

Kauniita unia!
♥ Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti