keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

One healthy meal at a time

Terveisiä täältä lämpimän peiton alta. Kone sylissä ja teekuppi toisessa kädessä täältä teille kirjoittelen, katsotaan kuinka nopeasti noi teet ovat joko mun tai tän koneen päällä. Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Väsynyt siksi, että nukuin viime yönä huikeat kolme tuntia ja onnellinen siksi, että minun rakas kotikaupunkini voitti tänään Suomen mestaruuden, onnea Ässät!♥ Onnellinen olen myös lukuisista muista monista syistä.. vaikka siitä, että huomenna on tämän kevään viimeinen kahdeksan aamuherätys, hiphiphurraa siis myös sille! 


 Mulla on ollut taas hurjan pitkä kirjoitustauko, en muka ole ehtinyt. Tosiasiassa olen käyttänyt kaiken aikani..hmm.. en edes keksi mihin. En ole edes päässyt treenaamaan kun olen ollut flunssassa, vasta viime viikolla uskalsin käydä kokeilemassa muutaman kerran treenaamista parin kolmen viikon tauon jälkeen. Uskomatonta kuinka nopeasti kunto laskee ja lihasvoima häviää, tuntuu että joudun aloittamaan taas kaiken alusta. Mutta ei se menoa haittaa ja toukokuu vedetäänkin sitten täysillä! :)


Vappu on yliopistolaisen juhla-aikaa.. täälläkin on mahdollista suorittaa vappututkinto, johon kuuluu bilettämistä varmaan ainakin kymmenen päivää putkeen, kuka sellaista jaksaa? Ei ainakaan tämä "vanhus", hah. Olen lupautunut käymään yksissä juhlissa, menemään piknikille ja brunssille, syömistä mä kyllä jaksan, vaikka sen kymmenen päivää putkeen, ilman mitään taukoja.

Luin muuten ton uuden Fit-lehden eilen samantien kannesta kanteen, mä niin tykkään siitä! Kertaakaan ei ole vielä tarvinnut pettyä ja aina oppii jotain uutta. Ainut vika on se, että se on ihan liian lyhyt, toimittajat hoi, painakaa tuplasti enemmän sivuja, että lukemiseen kuluisi edes se kaksi päivää.

Nyt on aika mennä nukkumaan ja toivoa, että saisin nukuttua edes tuplasti sen minkä eilen.. enempää ei taida enää olla aikaakaan.

Hyvää yötä!

♥ Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti