lauantai 12. lokakuuta 2013

Four seasons

Tänä vuonna syksy on erityisen kaunis. Se ei varmasti ollut yhtä kaunis viime vuonna. Punertavat lehdet, kirpakat aamut ja pimenevät illat kynttilöiden valossa. Ihanaa! Mietin kuinka upeaa on, että meillä on Suomessa neljä vuodenaikaa. Välillä tuntuu, että niitä ei  osaa arvostaa tarpeeksi. Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi olen tullut sitä vähemmän pidän talvesta. On liian kylmää ja pimeää, liian pitkään. Pidän kyllä lumesta ja pienestä pakkasesta, mutta talvi vuodenaikana riittäisi minulle noin kuukauden mittaisena, vaikkapa joulukuun. Sitten voisi tulla kevät, laulavat linnut ja puiden vihertävät silmut. 


Tällä hetkellä nautin suunnattomasti ulkoilusta, koska maisemat ovat niin mahtavia. Joka puolella on jotain kiinnostavaa ja kaunista. Värikkäiden päiväkävelyiden lisäksi parasta ovat rauhalliset aamu- tai iltalenkit pimeässä, kun ihmisiä ei ole vielä paljon liikkeellä. Jo 15-minuutin lenkki piristää, tai vaihtoehtoisesti rauhottaa mieltä, suosittelen kokeilemaan.


Olen saanut tällä viikolla taas paremmin liikkumisesta kiinni juuri lenkkien ja muutaman salitreenin voimin. Olo tuntuu taas hyvältä ja energiseltä. Liikunnalla on mielettömän iso vaikutus omaan hyvinvointiini, arkeen ja jaksamiseen. Vaikka aina ei jaksaisi lähteä, on jälkeenpäin todella hyvä flilis, suorastaan voittajaolo.


Huomenna ajattelin aloittaa aamuni rauhallisella aamukävelyllä ja puolenpäivän aikaan menen ystävieni kanssa brunssille, ihanaa! Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

/I'm so glad that we have four seasons in Finland. Autumn is so beautiful!/

♥ Tiia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti