sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Where are you?

Ihanaa sunnuntaita!

Mun pitäisi tällä hetkellä naputella novellia, mutta tulinkin mielummin kirjoittelemaan tänne. Se on hyvin jännä juttu, että kun pitäisi saada jotain aikaiseksi, niin keksii ihan varmasti kaikkea muuta tekemistä. Aluksi lähdin hakemaan kirjoitusinspiraatioita kaupunkiin ja mun piti aloittaa kirjoittaminen ihan heti, kun vaan palaisin takaisin kotiin. No, mutta sitten yllätti nälkä. Ruoan jälkeen oli tietty vähän pakko selailla muita blogeja ja kuunnella musiikkia. Ja sitten teki mieli vähän valokuvatakkin, hups! 


Olen mä oikeasti vähän kirjoittanutkin, kappaleen sieltä ja kappaleen täältä. Tarina on tällä hetkellä oikea sekametelisoppa, enkä osaa päättää miten sen lopettaisin. Kirjoittamisessa tulevat deadlinet tappavat kaiken luovuuden. Ja tällä hetkellä haluaisin mieluummin maalata kuin kirjoittaa. Mutta eihän mulla ole täällä edes öljyvärejä, ne on kyllä pakko hankkia. Huomenna on Ruotsin tenttikin, enkä ole edes avannut kirjaa. Loistavaa!


Ei mulla oikeasti ole mitään järkevää kirjoitettavaa. Ehkä nyt ymmärrätte miksei novellinkaan kirjoittaminen oikeen suju. Hoi inspiraatio, missä olet?


Päivällä kaupungilla oli niin ihana tunnelma. Näin yllättävän paljon hymyileviä ihmisiä. Porukalla oli selvästi jo pieni joulumeininki päällä. Osa oli ostamassa lahjoja, osa joulukoristeita ja toiset muuten vaan kiertelemässä. Hymyilin typeränä melkein jokaiselle vastaantulijalle, oli ihan mielettömän hyvä fiilis. Olen oppinut saamaan mielettömästi energiaa seuraamalla muita ihmisiä. Enkä tarkoita tällä mitään stalkkaamista, vaan ihan vaan sitä että katselen ympärilleni. Joka puolella on paljon kauniita asioita ja hetkiä. Oletteko te nähneet tänään jotain kaunista? Tai kenties antaneet hymyn vastaantulijalle?

Sellaista sunnuntai pohdintaa tänään.. mä oon oikeesti niin loman tarpeessa. Onneksi itsenäisyyspäivänä pääsen vihdoin käymään kotikotona, mulla on  jo kova ikävä mun perhettä ja ystäviä.

♥ Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti