perjantai 22. marraskuuta 2013

It's going to be..

Heippa ihanat!

20 päivää jäljellä. Odottavan aika on pitkä ;) Ei vaan, oikeasti viimeiset viikot koululla on niin kiireisiä, että ihan pian on jo joulukuun 12 päivä, vai mitä? Luulen, että aika moni minua pidemmän aikaa seuraillut arvasi matkakohteeni melkoisen helposti. Sehän on tietysti Seattle! On niin jännittävää lähteä takaisin kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen. En voi edes sanoin kuvailla, miten innoissani olen. Pääsen näkemään kaikki vanhat tutut maisemat, ruokapaikat, ostoskeskukset, kahvilat, keskustan.. ihan mahtavaa!!!

Ihanaa on myös se, että saan viettää siellä joulun. Onhan toisaalta haikeaa, kun ei voi olla oman perheen kanssa, mutta yksi tärkeä "perheenjäsen" löytyy myös sieltä. Jotta muistaisitte kuinka hulluja Amerikkalaiset ovat joulun aikaan metsästin teille kuvan vuodelta 2010. Se on otettu Philadelphiasta talon edestä, jossa no.. joulukoristeiden käytössä ei säästelty. Joten uskokaa huviksenne, se mitä olette nähteen jenkkileffoissa, on oikeasti totta, hah! Voitte myös pongata mini-Tiian vasemmasta reunasta. 



Loput kuvista ovat Seattlesta. Valitsin ne, joista kaupungin tunnelma välittyy parhaiten

 


♥ Tiia














2 kommenttia:

  1. Oon tällä hetkellä ite Washingtonissa au pairina joten oon lueskellu sekä tätä että au pair blogia! On kiva lukea miten elämä jatkuu Suomessa au pair vuoden jälkeen :)) ootan jo kovasti joulua täällä, koristeita alkaa jo ilmestyä talojen pihoille :D

    VastaaPoista
  2. Oi, tosi kiva kuulla!:) Missä päin Washingtonia olet? Ootko viihtynyt hyvin? Ja kyllä, elämä jatkuu, hah. On kyllä huippua päästä takaisin tuttuihin maisemiin, varsinkin just joulun aikaan :)

    VastaaPoista