keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

One dream will come true

Eilen nukkumaan mennessä en voinut lakata ajattelemasta mitä tekisin ensi viikon jälkeen, kun kesätyöni loppuvat keskiviikkona ja minulla alkaa parin viikon loma. Perjaatteessa kyseessä ovat ainoat mahdolliset viikot joina voi nähdä kunnolla perhettä ja ystäviä, tai lähteä vaikka pieneen reissuun. Jälkimmäisen viikon olen jo luvannut auttaa ystäväni häävalmisteluissa, joihin olen tähän mennessä osallistunut surkeasti. Buu, tyhmää asua eri kaupungissa!

Olen arponut eri vaihtoehtojen välillä, miettinyt kustannuksia, velvollisuuksia ja no, kaikkea mahdollista. Eilen kuitenkin kuin salama kirkkaalta taivaalta mulle tuli sellainen fiilis, että hitto vie, reissuun se on päästävä! Rakastan matkustamista, edellisestä reissusta on jo yli vuosi aikaa ja tälläisia tilaisuuksia ei vaan tule usein eteen. Rahan menohan se tässä kauhistuttaa, varsinkin koska olen opiskelija, mutta matkustaminen on asia, jonka vuoksi olen valmis tekemään uhrauksia ja jopa pyytämään vähän rahaa lainaan.




Niinpä ensi viikon perjantaina aion suunnata viikoksi.. tittititti titii tiii diiii.... ROOMAAN!!!



En voi edes sanoin kuvailla, kuinka innoissani olen! Löysin tänään aamulla melkoisen edulliset lennot ja varasin ne heti työpäivän jälkeen. Lisäksi kävin hakemassa kirjastosta vähän infokirjasia, jotta voin etukäteen tutkailla mitä kaikkea Roomalla on tarjottavanaan. Olen aikaisemminkin ollut Italiassa, mutta silloin olin itärannikolla, eli aivan eri puolella. Jos jollain lukijalla on kokemuksia ja vinkkejä Roomaa koskien, otan ne enemmän kuin mielelläni vastaan! :) Etenkin hyvät ruokapaikat kiinnostavat.. yllätysyllätys ;)

Ihanaa, että saan toteuttaa unelmiani ja pääsen taas matkustamaan!

♥ Tiia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti